Nyt on lähtöön enää 11 päivää ja siinä ajassa pitäis vielä
ehtiä tehdä pari koetta, käydä kirjottamassa fysiikka ja ihan liikaa muutakin.
Eteenpäin ajateltuna 11 päivää tuntuu pitkältä, mutta oikeasti se menee tosi
nopeasti. Eli ei enää kauan ennen kuin saan lähteä toteuttamaan mun elämän
toista todeksi tulevaa unelmaa. Se ensimmäinen oli vaihto-oppilasvuosi Isossa-Britanniassa
2009/2010. Välittömästi paluun jälkeen syntyi haave päästä takaisin ulkomaille
ja au paireilu tuntui jotenkin omalta.
Siispä päätin, että hakisin Australiaan au pairiksi, kunhan
lukio olisi käytynä. Suunnitelmilla on tapana muuttua, ja lopulta päätinkin
etsiä perheen Ranskasta. Tajusin nimittäin viime talvena, että ainoa asia, jota
kaduin vaihtarivuoteni suhteen, oli se, että menin englanninkieliseen maahan.
Vuosi Englannissa oli aivan mahtava enkä vaihtaisi sitä mihinkään, mutta
muualla olisin voinut kaupan päälle saada sujuvan kielitaidon jossain muussakin
kielessä. Päätin siis tällä kertaa tehdä asiat eritavalla ja lähteä maahan,
jonka kieltä en juurikaan osaa. Ranska kiinnosti alusta asti, ja asiaa edisti
myös se, että osaan kielestä perusasiat. Eli tämä kaikki johti siihen, että
olen 11 päivän päästä lähdössä Pariisin lähelle au pairiksi.
Kävin jo heinäkuussa katsastamassa tulevan kotikaupunkini
Ranskassa ja mukaan tarttui kivoja muistoja ja tosi ihana ensivaikutelma. En
jaksa odottaa, että pääsen tutustumaan Pariisiin ja ranskalaiseen kulttuuriin
pintaa syvemmältä. Sää ei matkan aikana ollut mitenkään kovin edustava, mutta
muuten kaupunki oli kyllä loistossaan kansallispäivää varten. Eikä
ilotulituksistakaan jääty paitsi vuorikauden vaihtuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti