Mon premier week-end en France

Viikonloppu ja alkuviikko oli entistä kiireisempiä. Viime viikonloppuna harjottelin vähän täkäläistä liikennekulttuuria. Toisin sanoen sain ensialkuun ajella vanhempien valvonnassa ympäriinsä, että olisin tällä viikolla valmis hakemaan lapset autolla koulusta. Tähän asti on menny hyvin muutamia tööttäyksiä ja ahtaita tilanteita lukuun ottamatta. Täytyy kyllä sanoa, että aluks pelotti. Täällä tää ajaminen on ihan erilaista kuin kotona Suomessa, varsinkin kun oon pieneltä paikkakunnalta. Kadut on hirmu kapeita ja ihmiset ajaa ihan miten sattuu. STOP-merkkejä on kaikkialla, eikä ole mitenkään poikkeuksellista, että ihmiset noin vaan päättää kääntää auton keskellä tietä. Taisin tosin jo syyllistyä tuohon itekin. Hyi minua, kun oon jo ranskalaistunu ajamisen suhteen. Mutta toisaalta ihmiset tekee täällä enemmän yhteistyötä ja hyväksyy sen, että ne joutuu nyt oottaan siinä, että joku kääntää sen auton.

Cathédrale Notre Dame

 

Sain myös vihdoinkin Navigo-kortin, jolla saa rajattomasti matkustaa mm. RER-junilla, busseilla ja Pariisin metrolla. Yhden reissun ehdin tehdä jo ennen kuin sain tuon kortin, mutta sunnuntaina tein oikeen urakan ja pyörin koko päivän metrolla ympäri Pariisia. Tähän mennessä on katsastettu Latinalaiskorttelit, Notre Dame, Montmartre ja erinäinen määrä monumentteja aivan keskustassa, suurin osa jo toiseen kertaan kesän jäljiltä.

Näkymä Basilique du Sacré-Cœurilta.

Basilique du Sacré-Cœur

 

Moulin Rouge

Montmartre

Montmartre

 

Kielikussille meille tulee uusi opettaja, koska edellinen oli tullu siihen tulokseen, että meidän ryhmä oli tasoltaan liian epätasainen ja päätti siksi lopettaa kokonaan. Tunnit oli eilen peruttu, niin mentiin vaan kahville. Torstaina siis katotaan, millanen se uusi opettaja on. Pyöräilin muuten kielikurssille eilen ja täytyy sanoa, että se reitti ei todellakaan ole mikään kiva pyöräiltävä. Ensimmäinen puoli matkasta on niin jyrkkää alamäkeä, että pelottaa ajaa niin lujaa ja toinen puolikas niin jyrkkää ylämäkeä, etten pystyny edes pyöräilemään. Siitä voi ehkä syyttää sitäkin, etten osannu käyttää vaihteita kunnolla ja onnistuin lopulta irrottamaan siitä ketjutkin. Juoksin sitten kauhealla paniikilla pyörän kanssa, etten myöhästyis – vaan kuullakseni, ettei opettaja tuliskaan sinä aamuna. Mahtavaa, mutta oli kyllä tosi kiva päivä muiden au pairien kanssa.

 

Mulla alkaa nyt työt eli à bientôt!

Je t'aime, la France.

En ehtiny enää Suomesta kirjottaa kertaakaan. Se 11 päivää meni ohi yhdessä hujauksessa, kun oli kokeita, pakkaamista ja kaikkea. Mutta nyt olen siis jo päässyt tänne Ranskaan. Täällä menee hyvin, vaikka on kyllä ollu ihan älytön kiire. Sunnuntai-iltana laskeuduin Charles de Gaullen kentälle kahdeksalta, eikä sinä iltana juuri jäänyt aikaa muuhun kuin syömiseen. Seuraavana aamuna sitten jo mentiin. Mut vietiin heti aamulla mun kielikurssikeskukseen. Luulin vaan, että ne sinä päivänä lähinnä kattois, mihin ryhmään mut laitetaan, mutta ehei: suoraan vaan tunnille, jolta olinki jo sopivasti myöhässä. Se positiivinen ensivaikutelma vai mikä se oli? Joo, mutta ainaki opettaja muistaa mun nimen, kun oon se ”uusi oppilas”.

 

Tunnit on ollu tähän mennessä ihan kivoja. Asiat ei sinänsä ole kovinkaan vaikeita, lähinnä ollaan käyty vaan jotain verbien ja adjektiivien taivutusta ja sanastoa. Mutta opettaja puhuu tunneilla vaan ranskaa, mikä tarkottaa lähinnä sitä, että puolet ajasta mulla ei oo mitään ideaa siitä, mitä pitää tehdä. Mutta kyllä se hätätilanteessa muita seuraamalla ja niiden toimintaa matkimalla menee. En mä sinänsä meidän ryhmän mittapuulla oo ranskassa varmaankaan kovin huono. Suomessa kun vaan kuitenkin luetaan ja kirjotetaan enemmän eikä oikeestaan puhuta niin huomaa, että monet muut on heikommallakin kielitaidolla paljon sanavalmiimpia. No ajan kanssa, niinhän ne sanoo. Ja kirjottaminen on menny ihan hyvin. Ainaki meidän opettaja oli kirjottanu mun kirjotelman arvosteluihin ”très, très bien”.

Alueeseen oon ehtiny tutustua aika vähän toistaseksi. Oon kyllä ajellu paikkojen ohi autossa ja mulle on kerrottu, mitä missäkin on, mutta suurin osa unohtuu melkeen heti, koska tulee niin paljon uutta asiaa kokoajan. Eilen tein kyllä pikku kävelyreissun pankkiautomaatille selvittään mun rahatilannetta ja tänään kävelin kotiin kielikurssikeskuksesta. Eilinen reissu oli vaan suoraa tietä eli ei ongelmaa, mutta kielikurssin jälkeen oliki jo homma päästä tänne takasin. Matka ei oo sinänsä pitkä, mutta tarpeeks haastava, kun ei tiedä vielä mistään mitään. En kumminkaan eksyny kertaakaan ja selvisin kotiin asti, mikä kai on se pääasia. Ootan innolla sitä, että joskus tää kulkeminen automatisoituu niin, ettei tarvii miettiä. Ylihuomenna on ehkä seuraava haaste: pyörällä kurssikeskukseen meneminen, mitä mutkistaa se, että yksisuuntasia katuja ei saa pyörällä ajella ihan mihin suuntaan tahansa, vaikka kävellen se onnistuuki.

 

Kävin tän meidän kaupungin (en siis oo Pariisin keskustassa vaan RER:llä ehkä jonkun 20 minuuttia keskustasta) keskustassa muutaman muun au pairin kanssa kurssin jälkeen. Oli ihan virkistävää puhua englantia välillä, vaikka tiiän, että se haittaa kielenoppimista. Kunhan tulee harjoteltua sitä ranskaakin niin kaikki on hyvin.

 

Täällä on kyllä tosi nättiä: kadutkin on niin söpön kapeita (onnea vaan mulle, kun saan niitä ens viikosta alkaen ajella) ja täällä on ihanan paljon erilaisia puita ja kaikkea. Tulee kotoisa olo, kun on ite siellä Suomessa metsän keskellä kasvanu.  Anteeks, jos tästä tuli vähän tajunnan virtaa, mutta ku on niin kiire. Jatkan tutkimusmatkailua ja lähden ihan kohta töihinkin tästä, että au revoir!