En ehtiny enää Suomesta kirjottaa kertaakaan. Se 11 päivää
meni ohi yhdessä hujauksessa, kun oli kokeita, pakkaamista ja kaikkea. Mutta
nyt olen siis jo päässyt tänne Ranskaan. Täällä menee hyvin, vaikka on kyllä ollu
ihan älytön kiire. Sunnuntai-iltana laskeuduin Charles de Gaullen kentälle
kahdeksalta, eikä sinä iltana juuri jäänyt aikaa muuhun kuin syömiseen.
Seuraavana aamuna sitten jo mentiin. Mut vietiin heti aamulla mun kielikurssikeskukseen.
Luulin vaan, että ne sinä päivänä lähinnä kattois, mihin ryhmään mut laitetaan,
mutta ehei: suoraan vaan tunnille, jolta olinki jo sopivasti myöhässä. Se
positiivinen ensivaikutelma vai mikä se oli? Joo, mutta ainaki opettaja muistaa
mun nimen, kun oon se ”uusi oppilas”.
Tunnit on ollu tähän mennessä ihan kivoja. Asiat ei sinänsä
ole kovinkaan vaikeita, lähinnä ollaan käyty vaan jotain verbien ja
adjektiivien taivutusta ja sanastoa. Mutta opettaja puhuu tunneilla vaan
ranskaa, mikä tarkottaa lähinnä sitä, että puolet ajasta mulla ei oo mitään
ideaa siitä, mitä pitää tehdä. Mutta kyllä se hätätilanteessa muita seuraamalla
ja niiden toimintaa matkimalla menee. En mä sinänsä meidän ryhmän mittapuulla
oo ranskassa varmaankaan kovin huono. Suomessa kun vaan kuitenkin luetaan ja
kirjotetaan enemmän eikä oikeestaan puhuta niin huomaa, että monet muut on
heikommallakin kielitaidolla paljon sanavalmiimpia. No ajan kanssa, niinhän ne
sanoo. Ja kirjottaminen on menny ihan hyvin. Ainaki meidän opettaja oli
kirjottanu mun kirjotelman arvosteluihin ”très, très bien”.
Alueeseen oon ehtiny tutustua aika vähän toistaseksi. Oon kyllä
ajellu paikkojen ohi autossa ja mulle on kerrottu, mitä missäkin on, mutta
suurin osa unohtuu melkeen heti, koska tulee niin paljon uutta asiaa kokoajan. Eilen
tein kyllä pikku kävelyreissun pankkiautomaatille selvittään mun rahatilannetta
ja tänään kävelin kotiin kielikurssikeskuksesta. Eilinen reissu oli vaan suoraa
tietä eli ei ongelmaa, mutta kielikurssin jälkeen oliki jo homma päästä tänne
takasin. Matka ei oo sinänsä pitkä, mutta tarpeeks haastava, kun ei tiedä vielä
mistään mitään. En kumminkaan eksyny kertaakaan ja selvisin kotiin asti, mikä
kai on se pääasia. Ootan innolla sitä, että joskus tää kulkeminen
automatisoituu niin, ettei tarvii miettiä. Ylihuomenna on ehkä seuraava haaste:
pyörällä kurssikeskukseen meneminen, mitä mutkistaa se, että yksisuuntasia
katuja ei saa pyörällä ajella ihan mihin suuntaan tahansa, vaikka kävellen se
onnistuuki.
Kävin tän meidän kaupungin (en siis oo Pariisin keskustassa
vaan RER:llä ehkä jonkun 20 minuuttia keskustasta) keskustassa muutaman muun au
pairin kanssa kurssin jälkeen. Oli ihan virkistävää puhua englantia välillä,
vaikka tiiän, että se haittaa kielenoppimista. Kunhan tulee harjoteltua sitä
ranskaakin niin kaikki on hyvin.
Täällä on kyllä tosi nättiä: kadutkin on niin söpön kapeita
(onnea vaan mulle, kun saan niitä ens viikosta alkaen ajella) ja täällä on
ihanan paljon erilaisia puita ja kaikkea. Tulee kotoisa olo, kun on ite siellä
Suomessa metsän keskellä kasvanu. Anteeks, jos tästä tuli vähän tajunnan virtaa, mutta ku on niin kiire. Jatkan tutkimusmatkailua ja lähden ihan
kohta töihinkin tästä, että au revoir!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti